23. tammikuuta 2011

Kevyttä ulkoilua Stadissa.

Päätin jo viikolla että tänä viikonloppuna on pakko päästä ulkoiluttamaan kiikareita.

Heräsin ysin pintaan, ja kymmeneltä olin pihalla.
Suunnittelin reitiksi alunperin: Seurasaari, Viikki, Vanhankaupunginlahti ja Ämmässuon kaatopaikka.

Noh.. Onnistuin kiertämään kyseisistä sitten vain Viikin ja V-kaupunginlahden. Suunnitelmat muuttu niin että olin ensin Kaisaniemessä puutarhassa.
Ei mitään erikoista mainittavaa kyseisestä paikasta.. Tilhiä, ja tiaisia, käpylinnut oli häipynyt.

Tilhet naposteli jotain marjoja.
Kaisaniemestä suuntasin sitten viikkiin.
Ajaessani sinne, lahdentien yli lensi Kanahaukka jota "saattoi" Räkättirastas.
Tapasin siellä jonkun tutun naaman jonka nimeä en tienny. Oli vissiin joskus samaan aikaan pointsaamassa Ylänkötylliä länsisuomesta.
Noh turistiin niitänäitä ja kuvailtiin Gardenian ruokintaa ja odoteltiin Valkoselkätikkaa.
Tikka ei muuten saapunut koskaan.

Gardenian ruokinnalla viihtyi 3Peippoa.

Urpiainen ruokinnalta.
Ruokinnalta aika pitkälti samaa lajistoa kun tammikuun alustakin. Peippoja, Urpoja, Pikkuvarpusia, Närhi ja paljon tiaisia ja tulkkuja.

Viikistä, kaupan kautta sitten V-kaupunginlahdelle tavoitteena Koskikara.

Ei karaa vieläkään. Biotooppi oli ihan jees.

Isokoskelot oli ainoat linnut paikalla.
Kara jäi haaveeksi.. Ehkä joskus toisen kerran sitten.

V-kaupunginlahdelta vielä nopea kurkkaus lauttasaareen. Valitettavasti joudun sanomaan että laru ei oo enään in tai no ei ainakaan talvella.
Ainoat lajit oli varis ja varpunen. Ei paha!


Seuraavaan kertaa.

-Tomppa-

17. tammikuuta 2011

17.1 Tuloksetonta Espoossa pyörimistä.

Pääsin kymmeneltä töistä, siitä himaan ja aattelin että kun on tota "valoisaa" aikaa niin mennään kartuttamaan vuodari-listaa.

Matkalla Ämmässuon kaatikselle huomasin että on törkeä sumu, mutta aattelin että "eihän siellä mitään sumua voi olla ku eilenkin nähty maakotkaa sun muuta paikalla".
Noh, sumu oli sitten vielä sakeampi kun muualla just sillon ku pääsin pelipaikalle... Nopea kurkkaus ulos ja nokka kohti Finnoa ja jätevedenpuhdistamoa.





  
Ei ollut Koskikaraa... Eikä muutakaan.
Paikka oli lähes totaalisen floppi... Mieletön sumu ja tihkusade saattoivat tietty vaikuttaa asiaan. Parhaana haviksena voi pitää Pikkutikkaa josta sain pari ihan maukasta potrettia, eikä ollut edes vuodari.



Pikkutikka naputtelee.

Pikkutikka vieläkin.


Tästä painelin sitten Villa Elfvikin suuntaan kehä1 varressa, ja onnistuin kääntymään väärälle tiellekkin siinä ennen paikalle tuloa. Eksyminen kannatti kun löysin autonikkunasta petolinnun istuvan puussa.
Lintu paljastui kaukoputkella katsottuna Hiirihaukaksi ja mulle vuodari 42! Aina kannattaisi varmaan eksyä.

Tintin pose huonossa kuvassa...
Löydettyäni vihdoin oikealle paikalle, oli ainoat havainnot Elfviikistä Talitiainen ja Punatulkku...

Tämän jälkeen painelin vielä maarin torniin mutta täysin hukkareissuhan sekin oli..
Pari Keltasirkkua, Sinitiaista ja niitä iänikuisia Rasvatinttejä!

Tälläistä tällä kertaa. Palataan taas.


-Tomppa-

8. tammikuuta 2011

Duuniputki..

Töitä pukkaa ja retkeily jää muutamaksi päiväksi ainakin.
Tämä ei kuitenkaan estänyt mua hoitamasta töyhtökiurua vuodariksi vantaalta.
Lintu tepasteli Puuilon lounasravintolan edustalla ja vilkaisin sitä parin minuutin ajan.
Päivää piristi pieni poikkeama normaalista työstä ja siitä sitten hymyssä suin jatkamaan kierroksia.
Päivän aikana näin myös Korpin ja Tilhiä.

Kivaa pikku sälää.
Kuva jäi jälleen kerran ottamatta, mutta tässä kuva vuodelta 2007 virosta mun eka töyhtökiuru. Linnun löytötarina on mielenkiintoinen, mutta jätetään kertomatta, että ei ketään loukata.
Ja muuten tässä tuli mieleen, vuodenpinnat näyttää tasan 40:tä. Eli taitaa olla noi porin pojat vielä vähän edellä :)

Töyhtökiuru, Sörve 2007. Mun eka virosta.


-Tomppa-

6. tammikuuta 2011

6.1.2011 Haltiala ja Viikki

Heräilin kaheksan aikaan aamulla ja aattelin että tänään vois lähtee vähän retkelle pitkästä aikaa.
Kävin parvekkeella ja totesin että on pirun viileetä.
Matkaan pääsin vasta yhden pintaan ja suuntasin ensin Haltialaan, mistä ei muuta mainittavaa kun Pikkutikka, Sepelkyyhky ja Palokärki vuodareihin. Paikalla oli enemmän hiihto väkeä kun lintuja.
Hetken pohdinta ja suunta viikkiin!

Viikissä parhaimmillaan polviin asti  lunta.
Viikissä lintuja vasta sitten alkoi näkymään. Tulin Gardenian pihaan ja laitoin auton parkkiin. Ensimmäinen ja paikan paras ruokinta oli heti kulman takana.
Valkoselkätikka oli paikalla ja ruokinnalta tulikin hyvä määrä pikkulintuja havikseen.
Parhaina voisi mainita: Pikkuvarpunen 5, Peippo 4, Närhi 1, Valkoselkätikka 1, Kuusitiainen 1 ja Käpytikka 1.
Tunninverran kävin kävelemässä tornille ja ympäriinsä löytämättä muuta kun "oikopolun" jossa tahtomattani kahlasin polvia myöten lumessa kiroillen niin että pari hiihtäjää pysähty ihmettelemään.
Palasin ruokinnalle ja siinä joku pariskunta ihmetteli, että ompas vaalea urpiainen. Putki lintua kohti ja totesin vain itsekseni että "selkee tava urpo, mutta ei nyt pilata vanhojen ihmisten iloa" :)


Ruokinnalla oli vilskettä. Lajisto vain turhan tavallista.

Pikkuvarpunen ruokinnalla.

Aika äkkiähän toi pimeä tuolla tulee niin jäi sitten oman laiskuuden takia tämä päivä, mutta kerkee tässä pitkän talven aikana käydä uudestaankin.

-Tomppa-

Tästä tää lähtee.

Sainpahan aikaan tämän blogin kirjottelun.

Tämä teksti on ajalta 1.1-5.1

Kirjoittelen tänne tästä vuodesta, tekemisistä, ja siitä että miten monta lajia voi nähdä perus retkeilyllä ja matkustelulla Läntisellä-Palearktisella alueella.

Inhoan suomen talvea.. Pimeetä, lunta, kylmää, eikä lintuja juurikaan.
Vuosi kuitenkin vaihtui ja toivottavasti tästä tulee kaikkienaikojen lintuvuosi mulle. Viimevuonna tämä samainen tavoite taisi jäädä johonkin 340lajiin. Tarkasti en muista enkä jaksa nyt laskea.
Israiliin on näillänäkymin tulossa retki maaliskuussa ja tietysti tänne kirjoittelen jokaiselta Viron retkeltä. Toivottavasti tulee myös jokunen suomen sisäinen bongaus.
Vuosi alkoi mulle aika hiljaisesti.. Oon nähnyt tässä mainittavina: Kuusitiaisen, Huuhkajan, Varpushaukan, Taviokuurnan, Peipon ja Kirjosiipikäpylinnun. Lajeja on varmaan 20.. Tai enemmän!
 Lähinnä oon tän talviajan koittanut opiskella kuvista ja kirjoista. Lisä tiedon imeminen on kuitenkin kohtalaisen merkityksellistä.


Vesitornin juurella viihtyi peippo sekä muutama tiainen @helsinki-vantaa lentoasema
Tälläkertaa ei taida tulla ajankohtaisia lintukuvia kun räpsinyt vaan pokkarilla fiilistely mateeriaalia.
Mutta tässä kun israilia ja sinne pääsyä odottelee niin voin laittaa vähän viime retkeltä kuvia.

Mustahaikara ja Hiirihaukkoja muutolla.

Panokiuruilla oli invaasio ja laji pesikin Aravan laaksossa.

Hollantilaisten löytämä Podobe, löydettiin sponde vähän myöhemmin itse.
-Tomppa