Kamat kasaan ja matka kohti seurasaarta.
Auton lämpömittari näytti 4,5astetta plussaa, hienoa.
Saavuin seurasaareen ja totesin että jengiä on iltapäiväkävelyllä enemmän ku laki sallii..
Tästä huolimatta läksin kävelemään lempipaikkaani kohti, eli ruokintaa mistä olen maininnut aikaisemmissa kirjoituksissani.
Gomia kuu oli esillä. |
Kun saavuin ruokinnalle, oli paikka lähes tyhjä.. Närhi, Sinitiaisia, Talitiaisia ja Mustarastaita... Perus tuubaa siis.
Meni aika kauan siinä tapahtumatta mitään ja mietin jo toisellepaikalle siirtymistä. Päätin kuitenkin että tässä ollaan ja sillä hyvä.
No ei aikaakaan kun lisää Närhiä ilmestyi ruokinnalle, Hömötiaisia, Kuusitiaisia ja Hippiäinen. Koitin siinä vähän kuvata ja kuunnella ääniä.
Äänet on muuten sellanen mun kohalla että vaikka kuin perkele koittaa opetella ni ei vaan tartu... Ehkä joskus sitten..
Yhtäkkiä linnut lähtivät samanaikaisesti lentoon ja Mustarastaat varoittelivat. Naaras Varpushaukka kävi muistuttamassa elämän nurjastapuolesta. Saalis jäi saamatta mutta multa ei jääny kuva saamatta! Joskus näinkin päin..
No haukka sai nopeasti seuraa paikallisista Variksista eli raakuista. Jäin odottelemaan että linnut palaisivat ruokinnalle, mutta mitä vielä..
Närhet rupes pitämään törkeetä meteliä ja lähestyin varovasti niitä, noin 5sec tästä niin Lehtopöllö oli yllätetty nokosilta ja se lähti Närhien ahdistelemana karkuteille, varmaan ketutti herätä!
Pöllö aiheutti vielä sen verran ahdistusta että Palokärki päätti lähteä karkuun ja sain sen retkenpinnalistalle.
Huomaa rengas rastaan jalassa, huono kuva ni ei saa selvää siitä... harmi. |
Varpushaukka eli Nisse. |
Raakku, tarkkana niinku aina. |
Tälläsen episodin jälkeen pysty lähtee hyvillä mielin takas yö-vuoroon töihin.. Mut just ku olin lähössä ni hokasin Pikkitikan vähänmatkan päässä ja sitäkin oli vielä kuvattava.
Hetki meni ja läksin kävelemään takaisin. Juuri ennen siltaa on sellanen täysin kuorittu puu, varmaankin tikkojen toimesta niin tarkistin sen. Käpytikka istui oksalla ja seurana sillä oli vähän yllättäväkin laji, Tikli..
Ei oo tollasta sekaparvea tullu ennen nähtyä.
Pikkutikka lennossa. |
Käpytikka naputtaa. |
Kivaa oli ku sää oli hyvä ja lintuja oli paljon.
Lehtopöllö oli ainakin mulle vuodari, Tiklistä en oo varma mut nyt on ainakin sitten.
Seuraavat päivitykset tulee sitten Israilista jonne lähtö vajaan viikonpäästä.
Vuodarit 71 tai 72..
See u
-Tomppa-