Lintu oli nähty parvekkeelta ja havainnoitsija oli tehnyt kuvauksen ja piirustuksen.
Hikoilin töissä ja ei siinä enään oikein muuta päässä liikkunut kun "pakko mennä aamulla" Havainto on kuitenkin ensimmäinen laatuaan suomesta.
1,5h unien, pienen pohdinnan ja konsultoinnin jälkeen päätin lähteä kohti myllikkää.
Saavuin paikalle noin kello 9.15. Kurkin hetken ympärilleni että onko muita paikalla ja muutaman kiikarin-ulkoiluttajan näinkin. Samalla kun astuin autosta ulos niin Ilkka Sahi moikkasi ja käveltiin yhdessä aluetta läpi.
Törmättiin pariin tuttuun naamaan ja tarkkailtiin paikkoja.
Mesta oli muuten ihan jeesh mutta osa alueesta oli katveessa, pääasiassa omia sisäpihoja sun muita turhuuksia joissa irmat ja hillevit syöttää lintuja omenoilla ja siemenillä.
Jengiä alkoi valua paikalle ja samaa vauhtia sitä myös lähti. Mitään järisyttävää ei nähty, mutta lintuja oli, ei vain sitä mitä tultiin hakemaan.
Lajilistaa komistivat sellaiset harvinaisuudet kun Merikotka, Hippiäinen, Kuusitiainen ja n.150 talitiaista.
Hippiäisestä muuten vuodari numero 46? pitäis varmaan laskee jos jaksais.
Häippäsin ennen kahtatoista ja suuntasin vielä etelä-haagan alppiruusupuistoon.
Lajisto tavallista, tali, sini, kuusi ja sokerina pohjalla! Töyhtötiainen. Vuodari 47.
Linnut lensi melkein päin näköä ja talitiainen istu pipolle ja toinen kädelle. Saakohan laskea pinnaksi olleskaan!
Alla kuvia päivän paikoista ja linnuista.
Puu mistä Siperianrastas oli oletettavasti löytynyt. |
Mustarastas söi melkein kädestä. |
Sinitiainen on itseasiassa aika hyvän näköinen lintu. |
Talitintti posee. |
Tälläsistä roskalajeista kuvia tälläkertaa.
Toivon että Siperianrastas löytyisi että pääsis pointsaamaan. Havainto olisi euroopan 23:mas.
See u
-Tomppa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti