Hysyä pitkänkaavan mukaan ja pinna. 7.6.2023

 3.6 iltasella pamahti järkyttävä tieto paikallisesta Vihermehiläissyöjästä Kajaanissa! Hitto, kovasti teki mieli painaa kaasu pohjaan ja lähteä heti, mutta työt pakottivat jäämään Helsinkiin. 

Vihdoin 7.6 sain järjesteltyä asiat niin, että pääsin lähtemään ja kun Vilma on kesälomalla, niin otin tytön mukaan pitkälle ajomatkalle. 

Kaikki oli vielä hyvin aamulla, kun neljän jälkeen tuli tieto, että lintu paikalla. Huh, matkaan siis ja pääsimme lähtemään puoli seitsemän aikaan ajamaan. Mäntyharjun kohdalla naaras Metso meni tien yli, josta vuodenpiste. Pitkin matkaa tuli tietoa, että lintu paikalla, hienoa, mutta kunnes matkaa oli enää noin tunti Kajaaniin, niin ilmoitettiin linnun olevan kadonnut ja nähty viimeksi pari tuntia aikaisemmin... Tosi hienoa. 

Myönnetään, että siinä kohtaa tuli montakin kirosanaa ja muutakin pahemman luokan lipsahdusta, vaikka tyttö takapenkillä istuikin... No, olimme aika lähellä, joten matka jatkui ja painelimme bongaamaan koko kevään Sotkamossa paikalla olleen Arohyypän ensialkuun, koska olisihan se mahdollista, että meropsi palaisi rikospaikalle. 

Hyyppä hoitui pienten ongelmien jälkeen ja sain siitä pari kohtuullista puhelinskouppikuvaakin. Tämäkin lintu oli Suomenpinna, joten sinällään retki piti sisällään todella harvinaisen linnun, jonka olin pitkään toivonut näkeväni Suomessa. Kiitos paikalla avustaneille tuntemattomille orneille. 

Upea Arohyyppä aromaisessa maastossa pellolla.
Sotkamo, Rantakylä 7.6.2023

Tämän jälkeen ajeltiin takaisin Kajaaniin ja paneltiin Rossoon syömään. Vilman mielestä maailman paras ravintola ja voitaisiin muuttaa tämän takia Kajaaniin.. No, nyky Helsinkiä kun katsoo, niin voisi ihan hyvin muuttaakin johonkin kauas..

Ruokailun jälkeen käveltiin vähän keskustassa ja ihailtiin puukirkkoa. Komea pytinki. Mitään uutta ei mehiläissyöjästä enää tullut, mutta ajeltiin varuiksi paikanpäälle vielä pyörimään hetkeksi. Tuttuja paikkoja aikaisempien päivien bongareiden kuvista ja paikallahan oli myös tosiaan nähty Rusorintakerttukin, mutta se oli hävinnyt aikapäivää sitten. Olen onneksi nähnyt lajin pari kertaa Suomessa, Espoossa ja Helsingissä. 

Käppäilin vielä pihaa ympäri ja pystyin hyvin kuvittelemaan linnun pihalle syömään kimalaisia. Niitä olisi vielä ollut runsaasti tarjolla, mutta ilmeisesti se sai tarpeekseen ja jatkoi matkaa. 

Eipä näkynyt enään kuin kesäinen maisema. 

Tämä oli varmasti pisimpiä hylsyjä ikinä ja pistää aina vähän miettimään näiden pitkänmatkan bongauksien järjellisyyttä. Toki näin uuden lajin itselleni Suomessa ja tämäkin oli vasta 10 havainto maasta tästä lajista! Onneksi näistä pääse yli ja vihermehiläissyöjäkin havaittaneen vielä elinaikanani Suomessa, joten uutta matoa koukkuun silloin sitten. Taas "lähde heti" sääntö olisi antanut molemmat lajit..

Parasta reissussa kuitenkin oli tyttären kanssa vietetty aika, jutut ja hassuttelut. Vilma on jo niin iso, että kehtaa ottaa mukaan melkein minne tahansa! 

Vilma Matin ja Liisan Asemalla Lapinlahdella. 

-Tomppa