Päätin eilisillan pienestä juhlimisesta huolimatta lähteä tänään retkelle.
Alunperin suunnitelmana oli lähteä bongaamaan Lauttasaaresta löytynyt Lapinpöllö, mutta
se tietysti oli tehnyt katoamistempun.. Päätin siis lähteä Finnolle missä oli pitkään viihtynyt Viravästäräkki paikalla.
Kävelin allasta ympäri ja meno oli kyllä melko talvista... Muutamia Sinitiaisia ja Talitiaisia, siinä kaikki...
Puhuin siinä jossain kohtaa Sarinan kanssa puhelimessa ja valitin että tää on ihan hanurista ku ei näy mitään.
Käytännössä heti kun laskin luurin niin ojasta lähti västäräkki laji. Ääni oli kyll melkoisesti VIratavästäräkin ääntä muistuttava joten otin tästä Suomessakin pesivästä vuosittaisesta roskalajista pinnan! Katoin vielä lintutiedotuksesta että jaha siitä on tänään tehty häly jo niin lampsin paikalta ja näin sattumalta vielä Pikkutikankin ennen autoa. Tätä kirjoittaessa huomasin että se häly olikin eilen eikä tänään... No ei auta itku. Kaikki halukkaathan se on jo nähny! Kuvia Finnolta kertyi 0 kappaletta...
Tän jälkeen painuin Seurasaareen kun kerran Larun pöllöä ei ollut löytynyt. Käppäilin kohti ruokintapaikkoja kun vastassa tuli noin 8 kuvaajan parvi. Juteltiin ja kertoivat että Varpuspöllö oli just ollu mestoilla.
Samassa hetkessä myös vanha tuttu Matias Castren käveli vastaan vaimoineen. Mukava oli tavata ja puheltiin niitä näitä.
Yhtäkkiä Matias tajus että alempana joku kuvas jotain, mentiin kattomaan ja siellähän se Varpuspöltsi olikin!
Hetki kateltiin ja jatkettiin ruokintojen suuntaan matkaa. Huomattiin että se 8 parvi kuvaajia oli asettunut metsään ja kuvasivat jotain. Matias kävi kattomassa ja siellä olikin sitten päivän toinen Varpuspöllö! Nähtiin muut lennosta se tieltä.
Tämän jälkeen käveltiin vihdoin sinne ruokinnalle ja kun pariskunta lähti kotiakohti, ite jäin kytikselle että saisi Punakylkirastaan vuodariksi. Odotus palkittiin melko nopeasti ja lintu oli hienosti esillä.
Hetken kuvailtuani lähin valumaan kohti autoa ja näin vielä matkalla Varpushaukan ja Käpytikan.
Kaikenkaikkiaan ihan mukava päivä. Karmeesti tekstiä mutta ehkä te kestätte sen.
-Tomppa-

Vuoden luontokuva Varpuspöllöstä! |

Punakylkirastas. |
Ruokinnan toinen asukki, Mustarastas. |