13. tammikuuta 2012

Virossa 13.1.2012

Saavuttiin eilen 12.1 Gussen ja Jänden kanssa Viroon jo pimeän tultua, ajettiin Tallinnasta Virtsuun ja siitä lautalla salmen yli Saarenmaalle. Ainoat lintuhavainnot eiliseltä oli lautalta havaitut Kala ja Harmaalokki...
Aamulla herättiin kasin pintaan ja kevyehkön säädön jälkeen lähettiin meribunkkerille nojaamaan tuuleen.
Sää oli aamusta alkaen melko kauhea... Tuuli 20m/sek pohjoisesta ei luvannut mitään erikoista lintupäivää.

Aamun maisemakuva.

Melko pian poistuttiin mestoilta ja päätettiin ajella niemen itäreunaa pitkin kun se oli vähän suojanpuolella.
Möntun satamassa jonkin verran lokkeja, Viherpeippoja, Järripeippo, Kiuru ja jokin Kirvinen mitä piti tulla myöhemmin katsomaan, mutta taidettiin unohtaa tai pimeys yllätti meidät.

Todiste että päivällä näkyi myös aurinkoa.

Möntusta lähettiin jatkamaan erinlaisiin kohteisiin ja silmissä kiilui tietysti jokin harvinaisuus. Noh harvinainen tai ei niin päivän parhaiksi havainnoiksi muodostui Gussen näkemät Tundrakurmitsa ja Kapustarinta. Molemmat sentään kovia talvilajeja Virossa. Jänden kanssa nähtiin sillävälin Kanahaukka ja Punatulkkuja.

Punatulkkuja.

Päivän edetessä sää oikeestaan vain huononi. Havainnot jäi vähiin mutta ei sentään luovutettu. Päätettiin päivä Kuressaareen pienille ostoksille.
Huomenna toivottavasti parempi päivä lintujen osalta, mutta sää näyttäisi olevan vähän pärsiillään. No, sen näkee sitten. Tässä vielä pari päivän kuvaa.

Kottarainen.

Isolepinkäinen lekutteli.

Lajimäärän laitan huomenna.

-Tomppa-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti