27. helmikuuta 2012

Hiidenmaa 24.2.2012

Aamulla herätys 6.30 ja aamupalan jälkeen paineltiin Hiidenmaan kuuluisimpaan paikkaan, Ristnaan.
Joillain oli tieto että meri oli auki ja siellä voisi olla lintujakin. Tultiin paikalle ja todettiin että lintuja toki oli, kaikki olivat vaan Alleja ja Telkkiä. Jokunen Koskelokin sinne mukaan mahtui.
Ruettiin seulomaan merta putkilla ja ihan mukavasti siellä lintuja kuiteskin oli. Parhaina voisi mainita:
Riskilä 4
Pilkkasiipi 8
Allihaahka 2
Silkkiuikku 1
Kaakkuri 3
Tukkasotka 2

Riskilä puhelimella kaukoputken läpi.

Tukkakoskelo samalla tekniikalla.

Jossain kohtaa sumu tuli niemeen ja näkyvyys putosi todella huonoksi. Ajateltiin että nyt on oikea hetki vaihtaa maisemaa.
Lähettiin kohti Körgessaaren satamaa ja perille tultaessa huomattiin että paikka on kilsanverran rannasta eteenpäin jäässä.
Lintuja kuitenkin oli vaikkakin kauempana
Merikotka 3, Laulujoutsen 10, Kyhmyjoutsen 130 ja Sinisorsa 40
Kipaistiin tämän jälkeen tahkunassa mutta paikalla lähinnä vain Telkkiä.

Tahkunan maisemaa.

Tahkunasta lähettiin Kärdlaan missä piti olla pari Koskikaraa. Pienestä ojasta tosiaan löytyi kaksi lintua ja kaikilla oli mukavaa. Ojalta siirryttiin pienelle omakotitaloalueelle missä harrastettiin talviruokintaa.
Paikka oli kuin lintuparatiisi! Pikkuvarpusia, Viherpeippoja, Peippoja, Kuusitiainen, muita Tiaisia, Käpytikka, Kottaraisia, Närhiä ja Kanahaukka. Gomiaa oli.

Kanahaukka ei ole toivottu vieras ja sai häädön Variksilta.

Kuusitiainen.

Kärdlasta lähettiin pyörimään ympäri hiidenmaan peltoalueita. Lintuja oli super vähän, ja vain yksi Hiirihaukka näkyi koko aikana. Viimeinen kohde oli Lehtman satama missä oli taas vaihteeksi vähän enemmän lintuja.
Lapasotka, Uivelo, Mustalintu, Merimetso, Keltasirkku ja muuta sellasta.

Keltasirkku oli melko kuvauksellinen.

Sekaparvi.

Ajoa tuli tänään 246km ja kävelyä arviolta 3km.
Mukava päivä ja seuraavaa odotellessa.

-Tomppa-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti