Kyydissä oli myös Joonatan Toivonen.
Oltiin perillä hangossa kaupan kautta about kaheksan jälkeen. Kamat laiteltiin kasaan ja moikkailtiin ihmisiä.
Asemalta löytyi Roni Väisänen, Aatu Vattulainen ja Jarmo Ruoho.
Melko aikasin mentiin nukkumaan ja odotettiin toiveikkaina seuraavaa päivää.
Aamu tuli jälleen kerran liian nopeasti ja tuntui kun olisi nukkunut jotain tunnin verran.
Sain kammettua itteni bunkkerille staijiin.
Varpushaukkoja muutti mukavasti ja kokoajan näkyi lisää tulevan hiljalleen.
Melkopian alkoi kuitenkin satamaan ja kameraani suojaten häippäsin sisätiloihin. Sadetta noin puolituntia ja takaisin bunkkerille ja heti sain kuulla nuijanneeni Pohjansirkun! Great... hyvä alku siis.
No siitä staijailtiin aikamme mitään erikoista näkemättä kun asemalla rengastamassa ollut Jarmo tuli kertomaan että pihalla käsiteltiin juuri jotain Rari Uunilintua.
Melko kovaa juostiin Joonatanin kanssa asemalle ja Aatu vähän perässä.
Kun tultiin pihaan nähtiin Ronilla kädessä tälläinen lintu!!
Balkanin tai Vuoriuunilintu. 3-4 havainto suomesta! |
Siinä sitten touhotettiin ja kukin soitteli eri tahoille kertoakseen linnusta tai kyselläkseen että miten lajiparin voi edes erottaa syksyllä kun kyseessä on nuoli lintu. Ja vielä sekin että lintu ei äännellyt, mikä on paras erottamis keino näillä lajeilla niin senkin pystyi unohtamaan.
lopulta laitoin tiedotukseen viestin. Balkaninuunilintu HANKO, Hangonlintuasema. Rengastettu ja kuvattu, ei äännellyt. Todnäk tämälaji. Vapautettu ei hallinnassa.
Linnun ulkoinen olemus toi itselle heti jollain tavalla mieleen Balkaninuunilinnun, mutta olen nähnyt niitä vain keväällä Israilissa.
Havis tietty vähän pysäytti päivän ja porukka rupesi tilanteen jälkeen vaan haahuilemaan ympäriinsä. Kuvia katottiin ja mietittiin linnun lajia. Tässä pari kuvaa vielä päivältä:
Roni ja Vilppu ja SE lintu! |
Varpushaukka kädessä. |
Roni selvittää haukkaa verkosta. |
Illalla saunottiin ja puhuttiin linnusta. GOMIA oli!!
Seuraavana aamuna herättiin taas vakiolle ja koitin vähän kuvata lintujakin.
Puhetta riitti edellispäivän superharvinaisuudesta. Petteri Hytönenkin tuli käymään päiväretkellä aseman alueella ja oli mukava tavata pitkästä aikaa.
Pitkähkö staiji bunkkerilta tuotti vain yhden sirosuohaukan joka oli Niitty/Arosuohaukka.
Staijin jälkeen ruettiin pistää kamoja kasaan ja siivoiltiin ja lopulta lähettiin himaan.
Kaikinpuolin todella hieno reissu ja kiitos kaikille paikalla olleille. Tuskin tulee montaa näin kovaa lajia eteen suomessa ikinä spontaanisti.
Vielä kuvia vikalta päivältä:
Hiirihaukka ja Varpushaukka. |
Isomman väistää! |
Varpushaukka. |
Tällästä tällä kertaa.
-Tomppa-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti