Aamullä lähettiin rantaan staijaamaan jos olisi löytynyt Töyhtötiira pinnaksi porukalle. Kuten varmaan osaatte jo arvata, ei nähty semmoista. Riuttatiirasta kuitenkin retkenpinna ja Hopeatilhi näyttäytyi. Aamusin täällä sopiva laskuvesi niin veden alta paljastuu nätisti särkät.
Seuraava kohde oli Sabah Al-Ahmed Natural Reserve jonne Pekka sai meille hommattua luvat.
Aluksi portilla oli vähän ongelmia kun paikallinen Khalid vaati myös Pekan sisäänajo lupaa. Pari puhelua ja homma oli hoidossa. Tässä kohtaa kiroiltiin myös n. 20m/sec tuulta missä vähän hankala katsoa lintuja.
Heti kättelyssä huomattiin että alue on ihan järkyttävän kokoinen hiekkalaatikko, mutta autolla puksutettiin eteenpäin. Ihan oudon näköinen alue paljastui parin kukkulan takaa kun yhtäkkiä eteen avautui hillittömän kokoinen järvi keskellä aavikkoa.
Harmaahaikara, alalaji Desertorum. |
Lammelta löytyi muunmuassa paikalla jo pitempään vaikuttaneet maan 10 havainto, 4 Kurkea! Eli melko kova Kuwaitin pinna. Muita lintuja olivat Isolepinkäiset, Harmaasorsa, Valkoviklo ja Töyhtökiuru.
Todettiin että siinä tuulessa katselu on ihan hanurista ja lähettiin jatkamaan matkaa. Ei menny kauaakaan kun tajusin autonikkunasta Kirjosiipikiurun ja heti perään löytyi toinenkin lintu. Hieno retkenpinna.
Kirjosiipikiuru autonikkunan läpi kuvattuna. |
Taas jatkettiin matkaa kun tavoite laji Idänkaulustrappi oli vielä hoitamatta. Ajeltiin ristiinrastiin ja pidettiin kahvitauko juurikaan lintuja näkemättä. Melko pian kun lähettiin ajelemaan uudestaan tultiin hienolle vihertävälle paikalle missä nähtiin heti kärkeen pari Valkoselkätaskua ja pari Nummikirvistä. Aloin selaamaan putkella aluetta ja melko pian okulaariin piirtyi suuria lintuja kaukana väreilyssä. Idänkaulustrappeja! Tuukka seiso vieressä ja sai linnut nopeasti putkeen, Jände ja Fränä tuli vähän matkan päästä myös tarkastamaan tilannetta. Lintuja oli lopulta 3 ja kaikilla oli mugavaa.
Sitten Pekka vei meidät toiselle, pienemmälle altaalle missä paikalla oli yhä todella outo Sulttaanikana. Lintu ei ole täkäläistä rotua ja tässäkohtaan ei tiedetä vielä että onko lintu sinne tuotu vai itsenäisesti harhautunut.
Sulttaanikana, alalaji Madagascarensis. |
Tämän jälkeen ajettiin vielä paikalle missä Pekka oli havainnut 2009 Munkkitaskun ja tottakai ajateltiin että lintu on edelleen paikalla. No, arvata saattaa että oliko lintu enään samassa paikassa... Nähtiin kuitenkin Pekan lupaama Surutasku lohdutukseksi ja mulle vuodariksi.
Tässä kohtaa ajateltiin että lähetään vielä käymään Jahra Farmssilla katsomassa että olisiko Intianmaina ilmestynyt paikalle. Tultiin paikalle ja heti nähtiin komea Virtavästäräkki naaras jota päästiin hienosti kuvaamaan.
Sen jälkeen astuttiin Farmille sisään ja ei mennyt kuin 10min niin kaksi Intianmainaa lensi komeasti yli ja jatkoivat kaukaisuuteen. Gomia WP-pinna kaikille! Mulle 497 Jändelle 602 ja muille jotain 587 tai jotain.
Paikalla oli myös Punapyrstölepinkäinen joka on ollut tokastapäivästä asti samassa paikassa.
Komea WP-pinna Intianmaina! |
Virtavästäräkki naaras. |
Huomenna viimeinen retkipäivä ja sen jälkeen kone lähtee 03.10 kohti turkkia ja sieltä kohti koti suomea.
Lajit 140
Elikset 12
Vuodarit jotain 26 mut lasken tässä kun kotiin pääsen.
-Tomppa-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti