Lumisen päivän lintuja.

 Viikonlopun aloitus lauantain oli taas kerran tutut jiujitsu painit puoleen päivään asti ja sen jälkeen päätin lähte katsomaan, että onkohan Vermossa jo viime vuoden Heinäkuulta alkaen paikalla ollut Töyhtökiuru edelleen mestoilla. 

Ajelin lyhyen matkan salilta paikalle ja käppäilin kohtaan missä lintu oli nähty edellispäivänä. Paikala oli van Harakoita ja kiertelin hetken pienelä alueella. Lindblomin Kari ilmestyi mestoille ja yhdesä pohdittiin missä lintu voisi olla. Pakko mainita, että Karin kanssa on aina mukava vaihtaa kuulumisia ja mies on kyllä melkoinen sissi, kun painelee tuossakin kelissä fillarillä ympäri pääkaupunkiseutua lintuje perässä. Jos olisi nyt kirjoittaessa hattu, niin voisin ottaa sen päästä. Muutenkin mahtava tyyppi. 

Anyway, löysin lopulta Töyhtökiurun valotolpan päältä tönöttämästä. Aika tylsä havis mietin ja pohdin, että josko hetken odottelisi, jos lintu siirtyisi lähemmäs ja erityisesti alemmas. Ei aikaakaan, kun lintu laskeutui ihan eteemme, ensin katoksen alle ruokailemaan ja siitä aidalle poseeraamaan. Kivoja talvisia kuvia tuli napattua ja tämä harvinainen laji päätyi nätisti myös vuodarilistalle. 

Töyhtökiuru katoksen alla ruokailemassa.

Luminen päivä sopi hyvin tähän maisemakuvaan.

Mahtaa Töyhtökiuru miettiä, että ollakko mieluummin Espanjassa.

Vermon jälkeen kerkesi vielä hyvin tehdä Haltialaan kävelyn. Paikalla oli ollut viime viikkoina useita Pohjantikkoja, joiden kutsu veti myös minut paikalle. Jätin auton parkkiin ja lähdin kävelemään. Kävelin sivutiellä ja huomasin ruokinnan, jota tarkkaili joku nainen. Kysyin, että onkohan mitään näkynyt, mutta ei kuulemma muuta kuin Kauriita ja jokunen tavallinen laji. Keltasirkusta sain vuodarin nyt sitten tässä vaiheessa. Hetken tarkkailin paikkaa ja jatkoin matkaa. Oikaisin, tai oikeammin tein kiertolenkin aarnimetsän kautta, kunes vihdoin pääsin Korpipolku nimiselle paikalle metsän siimeksessä. Yllätys oli taas vastassa, kun vanha tuttu Fränä käveli vastaan ja harmitteli, että eipä ollut kolmivarvastikkaa näkynyt. Päätin kuitekin mennä katselemaan. 

Paikalla oli muutama ihminen ja todella ahkera Palokärki, joka kuori puita puskutraktorin voimalla. Hauska symbioosi tuli myös huomattua, kun Kuusitiainen kävi noukkimassa ruoka aina, kun Palokärki irroitti puunkuorta. Molemmat saivat vatsansa täyteen. 

Paikalla kuului useampi Käpytikka ja näkyikin pari, kunnes jossain vaiheessa eräs naisoletettu kuvaaja huikkasi, että täällähän se Pohjantikkakin on! pieni pyrähdys ja siinähän se tosiaan oli, naaras Pohjantikka. Vähän korkealla kuvauksen suhteen, mutta nätisti esillä, mikä oli tärkeintä. Nappasin useita sarjoja kuvia, josko edes joku olisi julkaisukelpoinen. Eiköhän niitä muutama tullut. Sain muuten Puukiipijästä myös paikalla vuodenpinnan.. 

Kauriita on Haltialassa ja sen metsäalueella paljon.

Palokärki koiras kurkistaa. 

Eipä osunut tarkennus tähänkään, mutta hieno lintu joka tapauksessa. 

Pohjantikka naaras. 

Sama lintu. Vähän oli korkealla kuvausta ajatellen. Hieno laji kuitenkin.

Takaisin kävellessä kurkkasin taas saman ruokinnan ja yllättäen lintuja oli paljon enemmän, kuin aikaisemmin. Helmenä löytyi aina ilahduttava Hömötiainen, joka vähenee Suomessa jatkuvasti. Keltasirkkuja oli kymmenkunta. Auton ikkunasta vielä Korppi vuodareihin, niin päivä oli täysi. Mukava kävely ja mahtavan näköinen luonto puuterilumen alla. 

-Tomppa