10. joulukuuta 2011

Eastern Vagrants part 2, Kuwait 9.12.2011

Aamusta Pekka taas haki meidät hotellilta ja lähettiin ajamaan tunnettua Pensastimali paikkaa kohti.
Ensimmäinen koukkaus tehtiin Mutla Ranchille missä edes Pekka ei ollut käynyt ikinä. Paikka vaikutti juuri siltä että todellisella suuretsinnällä sieltä voisi löytyä mitä vain. Meille paikalta hoitui retkenpinnaksi Kaspiankerttu ja paikalla äänteli myös n. 40Tiltalttia.

Omituisen näköinen lintu paljastui Kaspiankertuksi. Outo pyrstö..

Seuraava pysähdyspaikka oli Rawdatain jossain Abdalyn lähellä. Paikalla oli ollut noin viikko sitten Kashmirinuunilintu ja tätä lähdettiin etsimään.
Saavuttiin paikalle ja kuultiin nopeasti ääni, mutta ääni oli Taigauunilinnun ääni! Sitä katsellessa paikalle ilmestyi toinen lintu jolla ei näkynyt juurikaan toista siipijuovaa ja tämän jalat olivat pikimustat. Kashmirinuunilintu oli paikalla! Koitettiin kuvata mutta helvetin perseestä koko homma kun peukalon kokoinen lintu pyörii puunlatvassa ihan kun sillä olis sinappia hanurissa.
Lintuja seuratessamme alkoi kuulua outoa ääntä jonka aiheuttajaksi tajuttiin Tuulihaukka. Tuulihaukka jahtasi "hieman" isompaa petoa joka oli IDÄNMEHILÄISHAUKKA! Lintu meni piiloon mutta teki vielä käännöksen että sain tarvittavat kuvat. Eli ei paha puolituntinen tällä paikalla!

Idänmehiläishaukka yllätti koko retkueen.

Taas Taigauunilintu, toinen sponde tällä retkellä.

Tästä paikasta lähdettiin hymy korvissa jatkamaan Timali paikalle, tosin tietäen että kukaan ei ollut nähnyt Timaleita pitkiin aikoihin.
Päästiin perille Abdaly Farmssille ja lähettiin komppaamaan seutuja missä lintuja oli joskus näkynyt. Muuten oli ihan mukavaa mutta sattui olemaan reissun lämpimin päivä, Varpusia, Valkoposkibulbuleita ja taas Varpusia. Kierreltiin alueita varmaan 3tuntia ja lajeista voisi mainita seuraavia: Isokirvinen 1, Nummikirvinen 2, Priinia 3 ja komea Kenttähyyppä joka tuli lentäen yli ja jatkoi matkaansa tuntemattomaan.
Eli Pensastimali jäi hoitamatta... Ikävä takaisku pinna mielessä...
Kun lähdettiin menemään Pekka tiesi kohtalaisen lähellä jonkin kahlaajarannan ja paineltiin sinne. Rannalla kuitenkin vain Luolakahlaaja 2, Rantakurvi 5, Rantasipi 1 ja pari Silkkihaikaraa.

Kenttähyyppä on hieno lintu. 
Päivän viimeinen etappi oli Sabriya niminen kibbutsin tapainen aidattu alue missä paljon puustoa ja potentiaalia. Olihan paikalla joskus nähty Siperianleppälintu sun muuta. Päästiin mestoille ja jo päivän toinen sponde Kenttähyyppä lähti lentoon melko läheltä. Muuten linnusto oli lähes yhtätylsää kun Helsingissä. Arokotka antoi kuvata itseään melko nätisti.

Arokotka poseeraa kameroiden räiskeessä.



Uusia lajeja tuli tänään 6 ja elikset on loppunut kun seinään.
Huomenna Persiantaskupaikalle, ehkä se nyt hoituu.

-Tomppa-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti