Kevät alkaa olemaan täällä ja muuttolintuja saapuu päivittäin lisää.
Helmikuussa 23.päivä oli vielä lumi maassa, kun koitettiin Mariian kanssa bongata Vuorihemppoa vuosilistalle Helsingin Lapinlahdesta. Vesiperähän tästäkin taas tuli, mutta lintuja oli mukavasti. Pari Peippoa, Pikkuvarpusia yms. ruokinnoilla viihtyviä lintuja.
| Peippo koiraita oli ruokinnoilla pari kolme kappaletta. |
| Koiras Vihervarpunen. |
3.3 Kävin katsomassa Lehtopöllöjä naapuripitäjässä ja samana päivänä Kulorastas lensi Räksäparvessa meidän partsin ohi, joten pinnoja sateli kaksin kappalein tämän vuoden listalle.
![]() |
| Pohjois Helsingin julkimopöllöt. |
Muutenkin Maaliskuun alussa lämmin jakso painoi muuttolintuja kohti pohjoista, joista voisi mainita 5.3 nähdyt Laulujoutsenet (+ yksi kyhmäri samassa parvessa) ja Merihanhen Haltialassa, 6.3 meidän kotitalon yli menneen Mustavariksen ja 7.3 Lentoasemalla näkemäni kaksi Isolepinkäistä.
9.3 käytiin tekemässä Mariian kanssa pieni kävely Vanhankaupunginlahdella ja sieltähän yhytettiin taas uusia lajeja vuosilistalle.
| Kehno kuva Hömötiaisesta. Vähiin käyvät nämäkin. |
| Mustavaris hengaili puhdistamon ympäristössä. |
| Sama lintu lennossa. |
| Viherpeippo. |
Töyhtöhyyppiä, Kiuruja, Hömötiainen, Närhi, Merikotka, Mustavaris näin jotain mainitakseni.
Kotiparvekkeelta olen havainnut mukavasti lintuja tänä vuonna ja Anserit alkoivat liikkua tässä viikko sitten enemmänkin. Metsä, Tundra ja Merihanhi on havaittu jo Oulunkylän lintutieteelliseltä takapihalta. Kokonaisuudessaan partsipinnat näyttävä noin 60 lajia tässä kohtaa.
21.3 kävin Staijailemassa hetken Haltialassa, mutta Hiirihaukkaa, kolmea Kanahaukkaa ja paria kaukaista hanhiparvea suurempaa ei tällä kertaa mennyt. Pelloilla oli paljon Kottaraisia, Kiuruja, Uuttu, sekä Sepelkyyhkyjä ja kaukana kisaili 4 Merikotkaa.
| Kotiparvekkeelta Kurkia. |
Ehkä tämä tästä kiihtyy vähitellen ja pääsisi bongaamaankin vähän jotain. Ensiviikolla lähtö Slovenian Ljubljanaan muutamaksi päiväksi, että ehkä siellä näkyy myös jokunen lintu. Toukokuussa sitten Ouluun retkeilemään pariksi päiväksi.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti