Viime viikonloppuna (19-21.9) paineltiin töiden jälkeen Hartolaan. Kyydissä Mariia, siskoni Mimmi ja Lilo koira, itseni lisäksi tietysti.
Tarkoituksena oli viettää rentouttava viikonloppu, syödä hyvin, juoda hyvin ja saunoa. Kaikessa onnistuttiin lähes täydellisesti.
Perjantaina savustettiin Siikaa ja Kuhaa ja syötiin kalapainotteisesti. Olin myös tilannut Atrialta Denver Steak nimisen lihaköntin ja siitä sitten lauantaina pihvejä. Voi pojat, että olikin hyviä. Metsästä löytyi kyytipojaksi Kanttarelleja.
Lintupuolella oli jatkuvasti menoa ja melskettä. Närhiä meni siellä täällä, pari Pähkinähakkia joukossa, joista vuodenpiste. Hömötiaisia kuului joka päivä useita, pari töyhtötiaista, isokäpylintuja muutamia. Pedot loistivat poissaolollaan. Ainoa oikea petolintu jonka onnistuin löytämään oli Viirupöllö! Lauantaina heräilin ja menin pihalle, jolloin havaitsin, että Närhet, Rastaat ja Tiaiset pitävät kovaa meteliä. Kävin laittamassa saappaat jalkaan ja kävelin metsään. Siellähän se pöllö puussa kökötti. Katseltiin siinä hetki toisiamme ja Viirulla petti pokka ensimmäisenä, jolloin se otti siivet alleen. Enää en lintua uudelleen löytänyt.
| Yksi viikonlopun monesta Hömötiaisesta. |
| Viirupöllö oli todella mukava yllätys. |
Sunnuntaina käppäiltiin läheisillä pelloilla Mariian kanssa kun huomasin Jalohaikaran lennossa. Sitä kuvatessa lintuja alkoi tulla näkyviin yhä enemmän ja lopulta kahdeksan Jallun parvi ohitti meidät. Sain kuvaan vain kuusi lintua, mutta epätavallisen suuri tämä parvi kuitenkin oli Hartolan mittapuulla, koska Tiirasta ei suurempaa löydy, eli Hartolan kautta-aikain suurin Jalohaikaraparvi lipui siis silmiemme edestä.
| Kuusi kahdeksasta Jalohaikarasta. |
Perhos puolella Siniritariyökköset olivat mukavasti edustettuna kolmella yksilöllä ja maininnan ansaitsee myös syksyinen Kehrääjämittari. Alla kuvia.
| Kehrääjämittari mökin ikkunalla. |
| Siniritariyökkönen. |
| Ensimmäistä kertaa sain kuvissa näkyviin tuon hienon sinisen raidan. |
Kaiken kaikkiaan mahtava viikonloppu ja hyvä seura. Pääsisipä vielä syksyllä mökille. Tulossa ainakin yski pitkä viikonloppu Virossa ja myöhemmin vuodesta mahdollisesti viikon retki Marokkoon. Niistä sitten myöhemmin lisää.
-Tomppa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti