7. syyskuuta 2025

Kesä yhdessä paketissa.

 Kesä hurahti. Aika pitkälti mennyt muissa merkeissä kuin lintuja katsellessa.. Muutto isompaan asuntoon, mökkeilyä, uuden työn opiskelua. Kiirettä on pitänyt. 

Kesäkuussa mökiltä löysin pienen populaation Törmäpääskyjä, joka ilahdutti kovin. Monta vuotta olivat olleet poissa, nyt ainakin 8 reikää, johon lensi lintuja. Toivottavasti edes jotkin pesinnät onnistuivat. Tuulihauka sai 3 poikasta lentoon meidän mökin pihasta. 1.6 bongattiin Mariian kanssa myös Kuhankeittäjä Sysmän puolelta. Ääni kuului hyvin, mutta lintua emme nähneet. Kiva laji aina ja vähentynyt hirvittävästi. 

Isokuovi on vakio pesimälaji Hartolassa.

Kurkia Hartolassa.

Tuulihaukka viemässä poikasille apetta.

Tuulihaukka on kyllä upea lintu.

Törmäpääskyjä


Seuraavana viikonloppuna mentiin Loviisaan, josta Kehrääjä ja Kultarinta vuosilistalle. Myös Sormusukonkorento ilahdutti tuottamalla eliksen sudari-maailmasta. 

Herhiläiset ovat levittäytyneet myös Loviisaan.

Pesimäpukuinen Jalohaikara mökkirannasta.

Aina yhtä hieno Pikkulokki.

Vakio asukas mökillä, Rantakäärme.

Ruskohukankorento.

SOrmusukonkorento käväisi pihassa. 

Vesiskorpioni on hassun näköinen otus. 


26.6 bongasin Niittysuohaukkaa Vantaalta, mutta sainkin tyytyä kahteen huutelevaan Viiriäiseen, josta toisen jopa näin lennossa. Harvinaista herkkua. Niittysuo teki katoamisen juuri ennen kun saavuin paikalle. 

Sitten tulikin noin kuukauden tauko kun lajeja ei tullut yhtään. Seuraava vuodari olikin Metso Heinolasta motarinvarrelta. Hauska havainto. 

Töyhtökiurun bongasin nopeasti treenien yhteydessä 29.7 ja lintu jatkaa ilmeisesti paikallaoloaan edelleen. Heinäkuun jälkeen alkoi muuttohärdelli, jonka aikana ei juuri linnuilla mässäilty. Kangaskiuru lensi itsensä elokuun ainoana vuodarina listalle. 

Aloitin uuden pihapinnalistan ja Lapinkirvinen on toistiseksi paras laji pihasta, kun sellainen kutsuen muutti ylitse 6.9. Nyt kasassa reilut 20 lajia, mutta eiköhän tässä saada viimeistään ensi keväänä listalle paljon jatkoa. 

-Tomppa 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti